Vuosaaren liikuntapuisto / Ulkokuntoiluvälineet (24.11.2019)

Vuosaaren liikuntapuisto (os. Pallokuja 4) on liikkumaan innostava liikuntapuisto. Alueella on ainakin neljä jalkapallokenttää, skeittiparkki, jäähalli ja mahtavan monipuolinen ulkokuntoilupuisto. Toivottavasti näin monipuolisia ulkokuntoilupuistoja saadaan lisää kaikkialle Suomeen.

Vietin viime talven (tammi - maaliskuun 2019) Espanjassa ja ihastelin siellä jalkapallokenttien ja -palloilijoiden määrää. Jalkapallokentät olivat koulupäivän päätyttyä täynnä pieniä ja isompia pallonpotkijoita. Meiltä katsottuna Espanjassa kesä on aina ja maan jalkapallon taso on korkea. Suomen jalkapallonaiset ja -miehet ovat myös tänä vuonna ottaneet uuden askeleen maailman jalkapallonkentillä, mutta meidän kenttien määrällä voisi luulla, että olemme vieläkin korkeammalla lajin huippumaiden joukossa. Vuosaaressa on neljä jalkapallokenttää ja yllätyin siitä, että niissä ei ollut yhtäkään jalkapallonpelaajaa sunnuntaina 24.11. klo 16:00 aikaan. Ulkokuntoiluvälineillä kuntoilemassa oli kolme henkilöä. Jalkapallokenttiä ja niiden määrää katsellessa tuntui siltä, että se on laaja-alaisen maankäytön ja rahan tuhlausta tuossa mittakaavassa. Osan jalkapallokentistä voisi täyttää muunlaisella liikunta-aktiviteetillä.

Vuosaaren liikuntapuistossa on Davidin City Line -sarjan liikuntavälineitä. Painopakalla säädeltävät välineet ovat vinopenkkipunnerrus, jalkakyykky ja penkkipunnerrus. Toiminnallisen harjoittelun teline, vatsa-, selkä- ja dippivälineet ovat oman painon vastuksella tehtäviä kuntoiluvälineitä. Teemana sunnuntain harjoituksessani oli jalkojen lihakset ja jalkakyykkyjä painopakan eri painoilla tein monta sarjaa. Kyykyt aloitin pienillä painoilla ja useilla toistoilla päättäen kyykyt isoimpiin painoihin ja vain muutamaan toistoon. Väkisinkin tästä harjoituksesta tulee reidet ja pakarat kipeäksi. Mutta tästä tykkäsin kovasti.

Davidin liikuntavälineiden lisäksi puistossa on Lappsetin kahdeksan eri liikuntavälinettä sekä katos suojaamassa muutamaa liikuntavälinettä käytettäessä. Kovilla vesisateilla kuntoillessani olen kaivannut katosta ja nyt sellaisen näin ensimmäistä kertaa. Puusta ja pleksistä valmistettu katos oli oikein hyvä ja valoisa. Puiston Lappsetin liikuntavälineet ovat crosstrainer, Barbell - tanko vapaapainoharjoitteluun, monipuolinen apinatikasteline sekä selkä- ja vatsapenkki, dippi ja lantion kiertolaitteet.

Aurinkolahden uimaranta / Lähiliikuntapaikka (16.11.2019)

Aurinkolahden lähiliikuntapaikka (os. Urheilukalastajankuja 1) on monipuolinen, liikkumaan innostava ja viihtyisä. Lähiliikuntapaikalla voi harrastaa: koripalloa, miniareena eri pallopeleille, hiekkatekonurmi, kuntoiluvälineitä, liikunnallisia leikkivälineitä, petankkia ja shakkia.

Käyn harvemmin ulkokuntoilupuistossa illalla, mutta lauantaina 16.11. tein poikkeuksen. Sinänsä kuntoillessa minulle ei ole väliä, teenkö harjoituksen aamulla vai illalla, kunhan polttoainetasapaino on kunnossa.

Olen vierailut usein Aurinkolahden asuinalueella, ja minusta se on yksi Helsingin kauneimmista asuinalueista. Voisin asua alueella siksi, että se on siisti, viihtyisä ja siellä on mahtava uimaranta. Siellä on myös todella suuri koirapuisto ja Uutelan lenkkipolut ovat ihan vieressä. Talvisin kävelyllä ja hiihtämässä voi käydä helposti meren jäällä.

Aurinkolahden lähiliikuntapaikassa on GymParkin liikuntavälineet. Alueella on neljä yhdistelmämoduulia, joista kolmessa on kolme liikuntavälinettä ja yhdessä on viisi eri liikuntavälinettä. Alueen 14:sta liikuntavälineellä sai tehtyä oikein hyvän harjoituksen. Lauantai-iltana lihaksistolle parhaimmalta tuntui rintapenkin tekeminen, jossa vastuksena toimi oma paino. Tehostin tätä rinta- ja olkapäiden lihasten kehittävää liikettä pitämällä jalat vaaka-asennossa ilmassa istumisen aikana. Edellisestä voimaharjoituksesta oli kulunut viikko ja jotenkin kroppa oli hyvin vastaanottavainen tälle harjoitukselle. Tästä tulikin mieleeni tutkittu juttu, että kuntoilijana kannattaa harrasta monipuolista liikuntaa.

Laajasalo, taloyhtiön piha (29.10.2019)

Laajasalossa, (os. Isosaarentie) on uudehkon kerrostalon pihalla kaksi ulkokuntoiluvälinettä ja lasten keinu. On hienoa, että yhä useammalle taloyhtiön pihalle rakennetaan kuntoilua edistävää liikuntainfraa siinä missä lasten leikkipaikkojakin.

Monissa ulkokuntoilupuistoissa talvikausi alkaa 1.10. ja sen jälkeen ennen kevättä ulkokuntoilupuistoissa ei ole kunnossapitoa. Etelä-Suomessa lunta on monesti vähän, joten yöllä jäätynyt kosteus sulaa aamupäivän aikana pois, ja liikuntavälineitä on jälleen hyvä käyttää.

Talvella pidän kuntoillessa mukana myös pientä pyyhettä, kuten sisäkuntosaleilla käydessä tulee tehtyä. Ulkopuistoissa kuivataan yleensä vain vettä, hiki ei pääse virtaamaan laitteisiin saakka.

Isosaarentien kerrostalon pihan ulkokuntoiluvälineet ovat Lappsetin tuotantoa. Välineet ovat Cross Trainer (kuvassa lähempänä) ja Air Walker. Molemmat liikuntavälineet kehittävät muun muassa jalkojen ja lantion liikkuvuutta. Lappsetin sivuilla sanotaan myös, että nämä liikuntavälineet ovat hyvät alkulämmittelyyn ennen varsinaista liikuntasuoritusta. Kun harrastin aktiivisesti maastohiihtoa, aktivoin ennen rullahiihtolenkkiä pakaran ja reisien lihaksia erilaisilla kyykyillä. Lihasten aktivoinnin ansiosta treenin aloitukseen oli paremmat valmiudet ja lihakset olivat jo valmiiksi lämpimät tehokkaaseen ja iloa tuovaan harjoitteluun.

Katri Valan puisto - Ulkokuntoiluvälineet (25.10.2019)

Katri Valan puisto sijaitsee (os. Vilhonvuorenkatu 9a) Sörnäisessä asuin- ja toimistoalueen ytimessä kallioseinän kupeessa. Alueella on lasten leikki- ja ulkokuntoiluvälineitä. Puistoalue on tiivis ja ehkäpä siksi se tuntuikin hyvin kotoisalta.

 

Katri Valan puiston liikuntavälineet ovat Enrowell - merkkiset. Tähän tuotemerkkiin en ole aiemmin törmännyt, eikä myöskään internetistä löytynyt mitään tietoa ko. tuotteista tai yrityksestä. Liikuntavälineet ovat kuitenkin yksinkertaisuudessaan hyviä. Puiston liikuntavälineitä ovat ylätalja, etupunnerrus, kiertoliikkeet 2x, vatsapenkki ja kävelyliikuntaväline. Etenkin ylätaljan- ja etupunnerrusliikkeiden tekeminen tuntui istumatyöläisestä hyvältä näin työviikon päätteeksi (pe 25.10).

Puiston liikuntavälineet olivat kahdessa osassa, noin 20 metrin etäisyydellä toisistaan. Molemmissa liikuntapaikoissa liikuntavälineiden alla oli miellyttävän tuntuinen keinonurmi ja se hehkui lämpöä sateisessa säässä. Sateisen sään huono puoli on, että housut kastuivat istumaliikkeissä. Itselleni sattuu harvemmin kuntoillessa tapaturmia, mutta nyt kävi niin, että potkaisin sääriluuni laitteen liikkuvaan osaan. Sääri sai kunnon tällin, mutta onneksi ihmisen luut ovat lujaa tekoa, vielä tässäkin iässä. Lapsena aloitettu aktiivinen liikkuminen on pitänyt luut hyvässä kunnossa. Mutta nyt tuntui siltä, että pehmusteita voisi laittaa liikuntavälineiden liikkuviin osiin tapaturmien ehkäisemiseksi.

Meilahden liikuntapuisto / Ulkokuntoiluvälineet (14.10.2019)

Meilahden liikuntapuiston (os. Zaidankatu 7) alueella voi pelata koripalloa, pesäpalloa, heittää frisbeetä, ja talvi aikaan luistella. Alueella on myös kaksi ulkokuntoilupistettä. Ylläolevan osoitteen lisäksi toisen paikan osoite on Missisipinraitti 1, ja etäisyyttä näillä kahdella kohteilla on noin 5oo m. Kuntoilupisteitä alueelta sai etsiä tosissaan, eli opasteita tarvitaan aluetta tuntemattomille kävijöille.

Tutustuin tähän kohteeseen ma 14.10. jolloin vettä satoi saavista kaatamalla. Mieleen tulikin, että pieniin ulkokuntoilupisteihin voisi laittaa plexistä olevan katoksen kuntoilijan suojaksi. Suojaava, mutta sivuista avoin katos mahdollistaisi ulkokuntoiluvälineiden käytön lähes ympärivuotisesti.

Ulkokuntoilupisteissä oli riipuntatikkaat ja neljä erin painoista tukkipatteria. Ulkoilupiste oli nopeasti testattu, mutta sopivan painoinen punnerrustukki löytyi tälläkin kertaa. Kuvaan pääsi myös Onni-koira, joka havainnoi liikuntapuistoja omasta näkökulmastaan.

Mustikkamaan liikuntapuisto (10.10.2019)

Mustikkamaan liikuntapuistossa (os. Mustikkamaantie 8) voi haarrastaa eri pallopelejä ja aluetta ympäröi esimerkiksi alkuverryttelyyn sopivan mittainen pururata. Liikuntapuistossa on ulkokuntoiluvälineitä sekä kaupunkipyöräasema.

Myös tälle liikuntapuistoalueelle sopisi koiraparkki, missä lemmikki voisi odotella ja tarkkailla omistajansa kuntoilua.

Mustikkamaan liikuntapuiston alueella on GymParkin liikuntavälineet. Liikuntavälineitä on kuusi kappaletta, kahdessa eri moduulissa. Lisäksi alueella on roikkumisteline ja tukkiliikuntateline. Tukkitelineessä on leuanveto- ja dippiteline, sekä vatsa- ja selkäpenkit. Itselleni puiston tehokkainta liikunta-antia oli rintapenkkiliikkeen tekeminen. Rintapenkkiliikuntavälineen käyttö toimii ja antaa hyvän liikuntavasteen koko yläkeholle.

Liikuntapuiston yhteydessä on myös pyörienvuokrauspiste. Pyöränvuokrauspisteitä Helsingissä on kartan mukaan useita. Pyörän vuokraaminen kaupunkipyöräasemalta on niin edullista ja helppoa, että omaa pyörää ei täällä tarvitse.

Leikkipuisto Roihuvuori / Ulkokuntoiluvälineet (4.10.2019)

Roihuvuoren puistossa (os. Kääpiöidenpolku 3) on lasten leikkipuisto ja ulkokuntoiluvälineet. Maankäytöllisesti on tuhlausta, että alueella on vain neljä liikuntavälinettä, jotka eivät palvele oikein ketään. Hyvällä mielikuvituksella tästä puistokuntoilusta voi saada jotain irti, vaikka liikuntapaikkabongaria tällaiset minimalistiset toisinaan turhauttavat - miksipä ei tehtäisi kunnolla, kun kerta aletaan. Puisto kaipaa peruskorjausta, jotta se saisi käyttäjiä. Sain kuntoilla ihan rauhassa ja yksin.

Roihuvuoren puistossa on ruotsalaisen liikuntavälinevalmistajan Hagsin liikuntavälineet ja telineet. Liikuntavälineitä on neljä kappaletta; vatsapenkki, leuanveto/roikkumisteline, dippi ym. kaide sekä kaksi ehkäpä ylihypittävää erikorkuista matalaa rautatankoa. Puistossa ei ole mitään liikkumiseen ohjaavaa opastusta.

Väinämöisenkenttä / Ulkokuntoiluvälineet (1.10.2019)

Hietaniemen hautausmaan välittömässä läheisyydessä Etu-Töölössä sijaitsee Väinämöisenkenttä (os. Väinämöisenkatu 4). Liikuntapisteen nimi on Lions-Väiski - välinehankintaa alueelle ovat tukeneet Helsingin Lions klubit. Liikunta-alueella on tekonurmikenttä, palloilukaukalo, luistelukenttä ja ulkokuntoiluvälineitä.

Väinämöisen kentällä on Lappsetin toimittamat ulkokuntoiluvälineet. Välineitä on neljä, ja niillä voi tehdä viittä eri liikuntasuoritusta. Liikuntavälineet ovat: 1) Dip Bar - dippiliike, joka kehittää rintalihaksia, käsivarren ojentajia ja hartioita. 2) Sit - Up, jossa vahvistetaan vatsa- ja selkälihaksia, ryhtiä sekä liikeen tekeminen ennaltaehkäisee selkävaivoja. 3) Chest - liike kehittää rinta-, hartia- ja ojentajalihaksia. 4) Back liikuntaväline kehittää yläselän ja käsivarren koukistajia, ryhtiä ja lihastasapainoa sekä niska-hartiaseudun lihaksia.

Väinämöisenkentän lempiliikuntavälineeni oli Chest. Liikkeen tekeminen tuntui siltä, että olisin oikeasti punnertanut lattialla, polvet ilmassa, mutta liikuntavälineellä tehtynä punnerrus oli armollisempaa muulle keholle. Tässä puistossa tykkäsin Lappsetin penkkien materiaalista, joka oli liukumatonta muoviseosta sekä välineiden käytön kattavasta ohjeistuksesta.

Myllypuron liikuntapuisto / Ulkokuntoiluvälineet (30.9.2019)

Myllypuron liikuntapuistossa (os. Pikajuoksijankuja 3) voi harrastaa muun muassa eri pallopelejä, Parkouria ja alueella on ulkokuntoiluvälineet.

Tapasin kuntoilupuistossa noin 75- vuotiaan seniorikuntoilijan, jolla toinen olkapää oli rikki. Hän kertoi, että olkapää ei ole kuntoutunut ennalleen kolme vuotta sitten tapahtuneen kaatumisen vuoksi. Seniorikuntoilija käytti puiston viidestä laitteesta kolmea ja kehui välinetarjontaa hyväksi. Hän kertoi yrittävänsä kuntouttaa olkapäätä itsenäisesti ja koki, että ulkoliikuntapuisto on siihen tarkoitukseen varsin mainio ja hyödyllinen - samalla hän saa raikasta ulkoilmaa ja päivän ulkoilu on hoidettu.

Suomessa on pieniä ulkokuntoilupuistoja runsaasti. Monet puistoista ovat jo iäkkäitä. Iästään huolimatta puistojen liikuntatarjontaan kannattaisi täydentää esimerkiksi tasapainoa aktivoivilla välineillä. Tasapainoa aktivoivat välineet ovat usein yksinkertaisia, edullisia ja niiden aktivoiva anti monelle käyttäjälle on iso. Niitä liikuntapuistoon kaipaili myös tapaamani seniorikuntoilija. Lihasten monipuolinen harjoittaminen ehkäisee mm. lonkkamurtumia, jotka ovat sote- kustannuksina tulevaisuudessa yhä vaikeampi kysymys esimerkiksi sairaanhoitopiireille.

Myllypuron liikuntapuiston välineet ovat suomalaisen GymParkin toimittamat. Puistossa on viisi ulkokuntoiluvälinettä joka sisältää; stepperit (2kpl), soutulaitteet (2 kpl), ojentajat (2kpl), ylätaljat (2kpl) ja selkärullat (2kpl).

Olen kaivannut GymParkin selkäliikuntavälineeseen painovastusta. Tämän puiston selkärullassa sitä oli 15 kg ja liikkeen tekeminen oli mukavaa. Selkäliikkeen rullat olivat miellyttävän tuntuiset selkää vasten. Tämän myötä liikkeen suorittaminen oli paremmin hansassa.

Henrik Borgströmin puisto / Ulkokuntoiluvälineet (27.9.2019)

Laajasalon ulkokuntoilupiste sijaitsee Henrik Borgströmin puistossa (os. Henrik Borgströmin tie). Puistoalue sijaitsee lähellä Helsingin asuinpaikkaani, Laajasalossa on loistavat lenkkeilymaastot. Juoksulenkkini yhteydessä piipahdin tässä ulkokuntoilupisteellä. Juoksu- tai kävelylenkkiä on hyvä pilkkoa välillä lihasten ärsykevaihtelun vuoksi. Pilkkomista voi tehdä juoksu- tai kävelyvauhdin muuttamisella tai sitten pysähtymällä jalkapainotteisella lenkillä aktivoimaan yläkropan ja käsien lihaksia.

Henrik Borgströmin puiston ulkokuntoilupaikkaa nimitetään ulkoliikuntapisteeksi. Liikuntapuistosta ulkoliikuntapiste erottuu hyvin liikuntavälinetarjonnallaan, eli sen vähäisyydellä. Liikuntavälineet ovat puuta ja sen vuoksi tämän paikan nimeksi sopisi vaikka, luontoulkoilupiste, paikka on metsäisen puiston keskellä lähellä luontoa.

Ulkokuntoilupisteellä on kolme punnerrustukkia, kolme vatsapenkkiä, leuanvetotanko, dippiteline ja selkäliiketeline.

Laajasalon liikuntapuisto (24.9.2019)

Laajasalon liikuntapuiston alueella on ulkokuntoilupiste (os. Sarvastonkaari 23) missä on ulkoliikuntavälineitä. Liikunta-alue ei ole kovin yhtenäinen, joten koko alueen liikuntatarjonta ei vielä minulle selvinnyt. Mutta alueella muun muassa voi harrastaa jalkapalloa, lentopalloa, lenkkeilyä pururadalla ja siellä on ulkokuntoiluvälineet.

Ulkoliikuntavälineiden välineinfot olivat kuluneet pois. Kaikki liikunta-alueet tarvitsevat jossakin vaiheessa huoltoa, niin myös tämä kuntoilupiste.

Laajasalon kuntoilupisteellä on GymParkin ja Kerko Sportin toimittamat liikuntavälineet. GymParkin liikuntamoduulissa on viisi eri liikuntavälinettä. Ylätalja- ja rintapenkki liikuntavälineet toimivat loistavasti omalla painolla tapahtuvana liikuntasuorituksena. Oma paino on riittävä vastus. Mutta soutu-, vatsa- ja jalkaprässi liikuntavälineissä oma paino ei ole riittävä vastus. Taaempana (sininen liikuntaväline) oleva Kerko Sportin kaksipuoleinen selkäliike samalla vastuksella saa varmaankin metsittyä paikallaan rauhassa. Liikuntavälineessä ei ollut mitään vastusta ja selkäliikkeen tekeminen tuntui turhalta.

Nyt päästiin retro-osastolle, kun viereiseltä metallivälineosastolta siirryttiin puuaikakauteen. Mutta yllätys oli suuri, miten puiset liikuntavälineet toimivat edelleenkin. Puiset liikuntavälineet sisälsivät kolme erillistä vatsapenkkiä, dippi- ja leuanvetotelineet sekä neljä erillistä pystypunnerrustukkia. En tiedä, oliko ennen (20-30 vuotta) sitten ihmiset riuskempia vai miten, kun minulle riitti pienimmän tukin nostelu. Täytyy jatkaa harjoituksia :).

Herttoniemenrannan liikuntapuisto / Lähiliikuntapaikka (18.9.2019)

Herttoniemenrannan liikuntapuisto (os. Paasivaarankatu 9 / Kipparlahdenreitti 6) on monipuolinen liikuntakeskus, joka on liikkumaan innostavaa, viihtyisä, käyttäjilleen helposti ja maksutta saavutettavissa. Liikuntapuistoalueella on areenoita, pelikenttiä, liikunnalliset leikkivälineet ja ulkokuntoiluvälineet.

Herttoniemenrannan liikuntapuiston liikuntavälineet ovat GymParkin toimittamat. Liikuntavälinemoduuleja on neljä ja jokaisessa moduulissa on kolme liikuntavälinettä. Liikuntavälineiden alustana on betoni ja betoni ei tuntunut ollenkaan huonolta ratkaisulta liikunta-alustana, kun liikunta-alustana yleensä näkee nurmen, keinonurmen, hiekan tai joustopäällysteen.

GymParkin liikuntavälineiden ikää en tässä puistossa tiedä, mutta välineiden käyttöohjeet olivat kuluneet pois, eli uudet ohjeet olisivat tervetulleet. Muuten liikuntavälineet toimivat hyvin. Kuvan liikuntaväline on stepperin tapainen, mitä en ole aiemmin nähnyt GymParkin toimittamissa liikuntapuistoissa. Tuotetta en löytynyt GymParkin nettisivuiltakaan, mutta tästä välineestä tykkäsin.

Samalta liikuntapuistoalueelta löytyy värikäs, mielenkiintoisen näköinen lasten tekniikkarata. Ketteryyttä vaativan tekniikkaradan tuntumassa ei ollut opastaulua tai muutakaan käytön informaatiota. Informaatiota saisi olla, koska liikunta-alue oli todella kutsuvan näköinen ja se melkein komensi kokeilemaan, mutta en tohtinut mennä. Ehkä ensi kerralla käyn kokeilemassa :)

Yleensä lemmikin tuonti on kiellettyä liikuntapuistoihin. Se hiukan harmittaa lemmikin omistajaa, kun ulkokuntoiluvälineiden käyttöä ennen teen yleensä jonkinmoisen kävely-/juoksulämmittelyn ja siinä samalla saa lemmikkikin ulkoilua ja tarpeensa hoidettua. Ratkaisu tähän yhteensovittamiseen voisi olla, että liikuntapuistojen eri kulmiin laitettaisiin muutaman neliön "nurkkauksia", missä lemmikki kiinnitettynä voisi katsella omistajansa kuntoilua ja muuta ympäristön toimintaa.

Pirkkolan liikuntapuisto (17.9.2019)

Pirkkolan liikuntapuisto (os. Pirkkola metsätie 6) on todella monipuolinen liikuntakeskus, jossa voi harrastaa lajeja laidasta laitaan. Ennen treeniä alkuverryttelyn voi mukavasti tehdä alueen kuntoradoilla, jonka varrelle on sijoitettu yksittäisiä kuntoiluvälineitä. Tämä tuo mukavaa lisää alkuverryttelyn oheen. Liikuntapuiston alueella on kaksi varsinaista ulkokuntoilupuistoa, joiden etäisyys toisistaan on vain noin 100 metriä.

Ulkokuntoilupuiston toimivuus tuli jälleen todistettua, kun liikuntavälineillä treenasi eräs kolmekymppinen hyvässä kunnossa oleva äiti-ihminen. Liikuntavälineen vaihtuessa hän vaihtoi vain lastenvaunuissa nukkuvan lapsen vaunujen paikkaa ja luulen, että hän sai tehtyä hyvän treenin. Sama ei välttämättä onnistuisi sisäkuntosalilla, metsässä on tilaa ja sinne mahtuu lapsen mahdollinen itkukin.

Pirkkolan liikuntapuiston (I) isommalla ulkokuntoilualueella (os. Pirkkola metsätie 6) on usean eri liikuntavälinetoimittajan liikuntavälineitä yli 20. On hyvä asia, että puistoihin valitaan eri toimittajilta parhaat liikuntavälineet. Kuvassa Davidin ulkoliikuntavälineet, joilla valitsemillaan lisäpainoilla sai treenattua monipuolisesti koko kehon.

Pirkkolan liikuntapuiston (II) pienemmällä ulkokuntoilualueella (Plotinrinne 12) on Gymparkin ulkoliikuntavälineet. Tässä paikassa liikuntamoduuleja on viisi kappaletta ja yhdessä moduulissa on aina viisi eri suorituspaikkaa. Liikuntavälineet ovat: jalkaprässi (3), lantiokeinu (2), rintapenkki (4), koko kehon venytyslaite (2), lantion kiertolaite (3), kävelylaite, dippi, kaaripenkki (2), ylätalja (2), leuanvetoteline, hiihtolaite, olkapäiden kierto. Tämä on monipuolinen kuntoilupaketti ja kuntoilun lomassa ylärinteeltä oli mukava seurata koululaisten juoksuharjoituksia.

Voimapaasi on mielestäni yksi parhaimmista koko kehoa harjoittavista liikuntavälineistä. Voimapaadessa voi tehdä etukyykkyjä ja pystypunnerruksia. Painovaihtoehtoja tässä modernissa mallissa on kolme ja löysin myös itselleni sopivan painoisen keskiraskaan välineen.

Voimapaasi II, on vanhempaa mallia kuin edellinen, mutta riittävän toimiva on tämäkin malli. Tässä voimapaadessa on myös valinnan varaa - kolme eri painoista pölliä.

Lassilan liikuntapuisto / Lähiliikuntapaikka (16.9.2019)

Liikunnan sekatyöläinen aloitti alkuviikosta pääkaupunkiseudun ulkoliikuntapuistoihin tutustumisen. Ensimmäisenä kohteena oli Lassilan liikuntapuisto (os. Laurinniitynpolku 2). Liikuntapuistoalueella on trampoliini, koripallokenttä, tenniskenttiä, juoksurata, kuntoiluvälineitä, motoriikkarata, miniareena ja kiipeilytelineitä.

Lassilan lähiliikuntapaikka on monipuolinen, liikkumaan innostavaa, viihtyisä, siisti ja siellä on 'jokaiselle jotakin'. Helsingin kaupungin liikuntaviraston nettisivut ovat hyvät ja erityisen hyvin löytyy monipuolista tietoa liikuntapuistojen palveluista: Ulkokuntoiluvälineet kartalla (https://palvelukartta.hel.fi/unit/45389#!feedback-details). Tästä informaation antamisen mallia muihinkin kuntiin ja kaupunkeihin!

Lassilan liikuntapuistossa on Gymparkin ja Davidin liikuntavälineet. Gymparkin välineitä on 10:nen kappaletta ja osa niistä on yhdistelmälaitteita. Davidin painopakallisia liikuntavälineitä on viisi kappaletta. Tässä liikuntapuistossa tutustuin nyt ensimmäistä kertaa David ulkoliikuntavälineisiin. Täytyy todeta, että Davidin liikuntavälineet ovat mielenkiintoisia itsesäädettävän painopakan vuoksi. Davidin liikuntavälineitä oli miellyttävä käyttää sateen jälkeenkin ja istuin- sekä makuuliikkeissä alustana on puu, joka toimii tässä hyvin. Davidin liikuntavälineet on sijoitettu yhteen telinekokonaisuutteen, ja tämä on hyvä esimerkiksi tilan optimointina.

Lassilan liikuntapuiston kuntovälineiden lisäksi alueella on motoriikkarata, joka mukavasti toimii hyvänä alkuverryttelynä ennen voimaharjoitus treeniä. Motoriikkarata on riittävän monipuolinen ja sopii monen ikäisille.

Davidin liikuntavälineissä on opastus kohdillaan ja positiivista oli, että painopakallisten (säädettävä painokuormitus) liikuntavälineiden käyttö on helposti omaksuttavissa, vaikka niistä ei olisi aiempaa liikuntakokemuksesta. Plussaa oli vielä se, että liikuntavälineiden käytön voi katsoa QR-koodatuista opastevideoista.

Davidin painopakka (säädettävä painokuormitus) on kompaktin kokoinen ja erittäin toimiva myös käyttää. Painopakan vivun siirrolla löytyi pikaisesti oma haluamani paino-/-vastusmäärä, jolla oli mukava tehdä toistoja.

Kommentit

10.06.2022 17:22

A.Chauhan

Thank you for the comprehensive list!

08.11.2019 18:07

Heli Kaltiokumpu

Heippa! Tuli vielä mieleen, että tälle sivulle voisi lisätä suurinpiirtein ajankohdat, milloin mikäkin kirjoitus on tehty. Oho, ei voinu kirjottaa tämän pidemmästi. No, laitan viestin muuta kautta.

08.11.2019 18:23

Marke

Hei Heli,
kiitos kommentista! Blogin tekstit ovat kesäkuun puolestavälistä tähän päivään. Mutta jatkossa lisään päivämäärät :). t. Marke