Moi

Perustin Liikunnan sekatyöläinen - blogini eri paikkakuntien ulkokuntosalien bongaukseen ja niissä käynneistä raportoimiseen. Ajattelin, että ulkokuntosaleista raportoiminen motivoisi minut liikkumaan vielä enemmän ja säännöllisin väliajoin. Toinen ulkokuntosalien bongauksen syy oli, että muutama vuosi sitten ulkokuntosalit olivat vielä ainakin osalle käyttäjistä hieman piilossa. Aika on muutamassa vuodessa muuttunut paljon parempaan suuntaan. Ulkokuntosalien bongailu vaatii vierailuja toisilla paikkakunnilla ja Korona-aikana se ei ole kovin kannatettavaa. Siitä johtuen olen keskittynyt nykyisin blogissani arjen liikunnan havainnoimiseen ja liikuntaan yleisesti liittyvien asioiden esilletuomiseen.

Sen lisäksi, että innostaisin sinua liikkumaan enemmän, haluan liikuntapaikkabongarina löytää omalle pihalleni liikuntavälineistön, jossa lähimetsän oheessa olisi motivoivaa ja mukava ulkoilla, yhdessä.

Olen työskennellyt kuntasektorilla noin 20:n vuoden ajan. Toimin virassa Pyhännän, Utsjoen ja Inarin kunnissa liikunnan ja liikuntainfran kehittäjänä ja nykyisin Kemin kaupungilla vapaa-aikapäällikön virassa. Olen toiminut aiemmin myös yrittäjänä digiliikunta-alan yrityksessä. Intohimoni blogin pitämisen ohella on pohtia ja suunnitella erilaisia liikuntatuotteita. Omassa liikuntahistoriassani olen ollut maajoukkuemaastohiihtäjä ja sen jälkeen satunnainen kuntourheilija hiihdon, juoksun ja ulkokuntosalien käyttäjänä.

Liikunnallisin terveisin, Marke Rautiala

Blogit liikunnan sekatyöläisen sivulla

Blogitekstit löytyvät yläpalkin valikoista:
- Kesä 2022 - blogit 15.5. - 11.7.2022
- Kevät 2022 - II blogit 26.2. - 9.5.2022
- Kevät 2022 - blogit 14.1. - 23.2.2022
- Talvi 2022 - blogit 21.11.2021 - 8.1.2022
- Syksy 2021 - blogit 9.9. - 13.11.2021
- Kesä 2021 - II blogit 25.7. - 5.9.2021
- Kesä 2021 - blogit 22.5. - 19.7.2021
- Kevät 2021 - II blogit 27.3. - 13.5.2021
- Kevät 2021 - blogit 21.2. - 18.3.2021
- Talvi 2021 - blogit 31.12.2020-14.2.2021,
Syksy 2020 - blogit, Loppukesä 2020 - blogit, Keskikesä 2020 - blogit, Kesä 2020 - blogit, Kevät 2020 - blogit, Talvi 2020- blogit, Kesä ja syksy 2019 - blogit sekä Paikkakunnat - eri kuntien ulkokuntoilupuistot, joita olen kulkiessani bongaillut.

Reipasta remppailua (11.7.222)

Loman alkajaistreenit eivät ole menneet niin kuin Strömsössä. Sain pienen lasinsirun jalkapohjaan viime viikolla ja huomenna tiistaina se poistetaan paikallisessa TK:ssa. Reissun heitän tietysti fillarilla. Silti harmittaa vietävästi, että juoksutreenit eivät ole edenneet, kuten suunnittelin. Aikaa odotteluun on turhautunut jo kohta viikon verran. Toki aina voi tehdä korvaavia treenejä, mutta juoksijaksi tullaan juoksemalla, ei pyöräilemällä.

Treenien vähyyden vuoksi olen tehnyt edes jotain hyödyllistä, eli raksailua, mikä olikin loman toinen tavoite. Pienestä treenistä on käynyt terassielementtien teko lautojen kanteluineen ja rimakaton viimeistely tikkailla rimpuillen. Onneksi nyt on valmista ja 80 pikkupalikkaa on paikoillaan katossa! Ohjelmassa huomenna on hieronta, ei se huono järjestys ole, että lihakset ovat vastaanottavaisemmat, kun pääsen tositoimiin 😊, nastaa.

Rimakaton alle laitettiin puutarhakäyttöönkin soveltuva musta suodatinkangas.

Rimakaton alle laitettiin puutarhakäyttöönkin soveltuva musta suodatinkangas.

Kiiminki-Maraton (8.7.2022)

Sekatyöläinen aloitti tänään kolmen viikon vuosi- ja treeniloman. Loman tavoite on pienimutoinen raksailu mökkeröisellä ja päivittäinen treenaaminen. Treenin tavoitteena on olla hyvässä juoksukunnossa Kiiminki-Maratonilla 27.8.2022. Juoksutapahtumaan en ole vielä ilmoittautunut, kun ensiksi pitää päättää, kumman matkan juoksen, puolimaratonin vai kympin. Päätökseen vaikuttaa, miten heinäkuun treenit sujuvat.

Huonoksi onneksi astuin eilen illalla lasinsirun päälle ja treenialoitus siirtyi ainakin päivällä, harmittaa. Mutta sirpaleethan tuottavat onnea 😀. Tuleva viikoittainen treeniohjelmani sisältää kolme kertaa juoksua, kaksi kertaa juoksukävelyä (ovat pitempiä lenkkejä) ja yksi kerta voimaharjoitusta. Viikossa pidän yhden lepopäivän. Ohjelmaan sisältyy myös lihashuoltoa ja hierontaa. Jos sinä et keksi muuta tekemistä 27.8., niin tule sinäkin juoksemaan sama juoksukisa. Treeniaikaa on vielä kaksi kuukautta ja siinä ehtii jo kohtuullisen hyvään juoksukuntoon.

Kuntoilua hotellihuoneessa (3.7.2022)

Käytiin toissaviikonlopulla minilomalla Helsingissä ja yövyttiin upeassa hotellissa keskellä kaupunkia. Konsertin ja Mummotunnelissa vierailujen ohella aikaa oli tutustua myös hotellin liikunta-aktiviteettitarjontaan. 

Lauantaiaamuna suuntasin hotellin pohjakerrrokseen, missä sijaitsi paikan kuntosali ja mm. sunaosastot. Kuntosalin  välinetarjonta oli aika suppea ja kokonaisuutenakaan koko liikuntatila ei ollut kovin kutsuva. Toki siellä sai treenin tehtyä, mutta samalla siellä olisi voinut nauttia myös kauniista, elävästä ja vielä virkikkeellisemmästä ymäristöstä, esim. väreistä, kuvista ym.

Siitäpä ajatus, että mitäpä jos hotellinuoneet varustettaisiin pienellä kuntoiluvälineistöllä. Kuntoiluvälineiksi  hotellihuoneessa riittäisi neliön tai parin alalle sijoittuvat välineet. Samalla vierailuviikonlopuilla toteutuisi ajatus, että liikuntaa pitkin päivää pienissä palasissa. Voisin maksaa ed. mahdollisuudesta 10 € enemmän hotelliyöltä.

Huvia ja hyötyä (28.6.2022)

Kerroin aiemmissa blogeissa, että sain osallistua toissa viikolla Espanjan Alicantessa Inno4Sports liikuntahankkeen loppuseminaariin. Alicantessa päästiin jo helteiden makuun ja sama jatkuu nyt täällä Suomessa. Näillä lämpötiloilla urheilu on mahdotonta ja ulkoilukin tekee melkoisen tiukkaa, ellei vekkari ole herättämässä jo aamutuimaan, not...

Alicanten lentokenttä on aika pieni, mutta sieltä löytyi kuntopyöriä, joilla olisi voinut ladata muun muassa puhelimen. Minua harmittikin, että huomasin pyörät vasta kun olin kävelemässä jo boardaukseen. Pyörää olisi ollut mukava kokeilla  ja ladata samalla puhelin.

Olen usein miettinyt, miksi lentokentillä ei ole aikuisille mitään liikuntapaikkoja. Matkaseuralaiseni sanoi, että hän ei raajojaan ojentele kentillä, mutta minä kyllä voisin. Uskoisin, että muillakin matkustajilla huvin ja hyödyn yhdistäminen madaltaisi liikunnan harrastamista myös siellä, missä se ei ole niin totuttua juttua. Tosin Helsinki-Vantaa tarjoasi liikunta-aktiviteettiä urakalla kun terminaalien T1 ja T2:n väliä piti ravata useaan kertaan edestakaisin kenttäremontin vuoksi. 

Hyvää Jussia ystävät! (25.6.2022)

Juhannuksen juhlinnassa ollaan jo paremmalla puolella, mukavaa on ollut ja mahtavan lämmintä myös täällä Oulun seudulla (+27).

Sekatyöläinen on viettänyt varsin aktiivisen kaksi viikkoisen. Ohjelmaan sisältyi mm. Espanjan Alicantessa EU- yhteistyöliikuntahankkeen loppuseminaari. Seminaari oli mielenkiintoinen ja tuliaisina mm. oli muutama toteuttamiskelpoinen liikunta-aktiviteetti kemiläisille. Viime viikolla Espanjassa oli ennenaikainen lämpökupoli ja siellä todellakin tarkeni. +33 lämpötilassa kahteen päivään sisältyi muun muassa n. 20 km kävelyä ja se kyllä tuntui.

Raksailua (12.6.2022)

Mökkeröisen pihatyöt eivät ota loppuakseen, mutta eteepäin taas päästiin. Sekatyölisen viikonloppuaskareihin ulkoilun lisäksi kuului portaiden sivuelementtien tekoa. Elementteihin meni 60 eri mittaista lankunpätkää ja noin 190 terassiruuvia. Terassin 100 %:n valmistumiseen menee vielä päivän verran  ja sen jälkeen hommana jatkuu kivien siirrolla terassin kylkeen, huh.

Elementtien teko kävi myös liikuntasuorituksesta. Liikuntaa tuli lankunpätkien hakemisesta, noin viiden metrin pikkurinteen edestakaisesta kiipeilystä ja elementtien asentamista. Liike on tärkeintä ja samalla pää sai myös mukavaa nollausta, kun harrastelijanikkaroijan on keskityttävä tarkasti työhön.

Ensi viikolla liikunnan sekatyöläinen hyppää KV- liikuntahankkeen loppuseminaaripäiville ja se tietää uusia maisemia ja toivottavasti tuliaisina on uusia innovaatioita kemiläisten liikunta-aktiivisuuden lisäämiseksi :).

Fillarointia (5.6.2022)

Kemi on kompaktin pieni kaupunki. Pyörällä liikkuminen ja asioiden hoito sillä onnistuu oikein hyvin. Ja mikä parasta, käytössäni on kaupungin virkafillari, koska vihreä Kemi - kaupungin tarjoamalla lainapyörällä liikkuu kätevästi eri työpisteiden väliä.

"Kemin kaupunki on aidosti vihreä kunta. Haluamme noudattaa vähähiilisyyden ja kestävän kehityksen periaatteita sekä omassa että sidosryhmiemme toiminnassa", kerrotaan kaupungin nettisivuilla (https://www.kemi.fi/kaupunki-ja-hallinto/suuri-pieni-kaupunki/vihrea-kemi/).

Fillarointi kuului ohjelmaani myös viikonloppuna. Tein mökkeröisen portaiden sivuelementtejä ja tietysti terassiruuvit loppuivat kesken. Tein kympin pyörälenkin, jolla yhdistin päivän liikunnan ja ruuvien hankinnan ja elementtien tekoa pystyi taas jatkamaan. Pyöräily kannattaa aina, reidet ja pakarat kehittyvät ja keskeisverenkierto saa kyytiä.

Tykypäivä (29.5.2022)

Tällä viikolla, keskiviikkona, vietettiin meidän työyhteisön tykyiltapäivää.  Ulkoilukohteeksi valikoitui Kemin keskustan lähituntumassa oleva Kiikelin virkistysalue. Pääosa työkavereista kulki kävellen ja minä osallistuin pyöräillen. Keli oli paras mahdollinen, + 19 astetta ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. 

Samana iltapäivänä Kiikelissä oli runsaasti ulkoilijoita ja yllättävintä oli, että miten lähellä keskustasta tunsi olevansa syvällä metsässä. Korona-aika on ajanut ihmiset luontoon ja on mahtava juttu, että ulkoilualueet löytyvät niin läheltä myös autottomille ihmisille.

Korvasienessä (21.5.2022)

Työviikon päätteeksi eilen illalla lähdettiin yhdistetylle koirien ulkoilutuslenkille ja tarkistamaan muutama vuosi sitten hakatun lähimetsähakkuualueen korvasienet. Viime vuonna löydettiin sieltä korvasieniä ja myös nyt muutama pieni sienenalku, mutta selvästikin joku oli ehtnyt sinne jo ennen meitä. Vähän harmitti, mutta niin ne nopeat syövät hitaat.

Iltalenkillä koin onnistumisen. Lenkille lähdettäessä alaselkä oli tympeän tuntuinen. Alaselkää kiristi ja olo oli muutenkin jäykkä, kiitos istumatyön ja viikon liikuntalaiskuuden. Mutta, kuin yhtäkkiä, 20 minuutin kävelyn jälkeen alaselkän jäykkyys ja kireys olivat poissa. Hyvästä fiiliksestä innostuneena jatkettiin metsälenkkeilyä vielä tunti lisää ja lenkin aikana nautittiin muun muassa vastarannan yksityisjuhlien livemusiikkikeikasta :). 

Kahlauskävelyä (15.5.2022)

Kesän tulo on jo pitkällä ja sen huomaa vielä pienesti tulvivasta lähijoesta ja mökkeröisen pihapiiristä. Sulamisvedet ovat saartaneet mökkeröisen ja tällä hetkellä koirien ulkoilutus onnistuukin vain pitkävartisia kumppareita käyttäen. Senpä vuoksi tänään ohjelmassa oli kahluukävely lähimetsässä. Paikoin vettä oli runsaasti ja se kyllä vaikeutti liikkumista, mutta eteenpäin mentiin. Matkalla nähtiin myös talven tuhoja. Viime syksynä mökkeröisen ympäristössä oli runsaasti siiliä ja yksi pikkuinen kellui kuolleena vedessä, voi pikku siili parkaa.

Kahlauskävely on tehokasta, koska askel suuntautuu ylöspäin ja eteenpäinmenemiseksi on käytettävä koko kehoa. Jatkossa tehokkuuden lisäämiseksi  otan sauvakävelysauvat mukaan. Sauvoista on myös sekin hyöty, että  kuljettavaa reittiä voi tunnustella ja pahimmat montut on kierrettävissä. Jatkossa kahluukävelyille varustaudun vielä sadehousuilla, silloin voi roiskia vielä rennommin eteenpäin. Kokeile sinäkin tätä tehokasta kuntoilua, mukavaa oli ja lenkki tuli tehtyä.

Espanjan Alteassa tutustuttiin upeaan pyöräilyhotelliin. Hotellissa oli kaikki toimet suunniteltu pyöräilijöiden viihtyvyyden optimoimiseksi. Pyörien säilytystilat, pesupaikat, pyöräilijöiden spa-palvelut, ruuat ym. oli huippuunsa hiotut. Suomen Lapissakin on kova buumi profiloitua pyöräilymatkailun saralla ja siihen vinkkiä löytyy Altean upeasta pyöräilyhotellista tai minulta :). Kuvassa hotellin pyöränpesupiste.

Espanjan Alteassa tutustuttiin upeaan pyöräilyhotelliin. Hotellissa oli kaikki toimet suunniteltu pyöräilijöiden viihtyvyyden optimoimiseksi. Pyörien säilytystilat, pesupaikat, pyöräilijöiden spa-palvelut, ruuat ym. oli huippuunsa hiotut. Suomen Lapissakin on kova buumi profiloitua pyöräilymatkailun saralla ja siihen vinkkiä löytyy Altean upeasta pyöräilyhotellista tai minulta :). Kuvassa hotellin pyöränpesupiste.

Kuva mökkeröisen etuoven portaiden sivuelementeistä. Työnjohtajat tarkastelevat työn tulosta, kun eivät olleet työskentelyn aikana paikalla. Karvakaverit arvostavat kaikenlaista työn tulosta.

Kuva mökkeröisen etuoven portaiden sivuelementeistä. Työnjohtajat tarkastelevat työn tulosta, kun eivät olleet työskentelyn aikana paikalla. Karvakaverit arvostavat kaikenlaista työn tulosta.

Virkafillari parkissa.

Virkafillari parkissa.

Metsässä koimme upean luontoelämyksen. Kaupungin vastapäisestä Selkäsaaresta lähti uimaan kolme isoa hirveä salmen yli. Hirvet olivat tulossa Kiikelin alueelle, mutta ehkäpä ihmisten äänten takia hirvet vaihtoivat suuntaa ja uivat kaupungin toiselle rannalle. Uintimatkaa heille meressä kertyi toista kilometriä. Kovia tyyppejä.

Metsässä koimme upean luontoelämyksen. Kaupungin vastapäisestä Selkäsaaresta lähti uimaan kolme isoa hirveä salmen yli. Hirvet olivat tulossa Kiikelin alueelle, mutta ehkäpä ihmisten äänten takia hirvet vaihtoivat suuntaa ja uivat kaupungin toiselle rannalle. Uintimatkaa heille meressä kertyi toista kilometriä. Kovia tyyppejä.

Ulkoilualueen ei tarvitse näyttää upealta aarniometsältä, vaan supisuomalainen hakkuualuekin toimii. Haastetta eteenpäin menemisessä lisäsi kosteikot ja se, että jalka upposi noin 5-10 senttiä askeleella. Sammal- ja suokävely on parasta jalkojen ja alaselän lihasten huoltoa. TJEU.

Ulkoilualueen ei tarvitse näyttää upealta aarniometsältä, vaan supisuomalainen hakkuualuekin toimii. Haastetta eteenpäin menemisessä lisäsi kosteikot ja se, että jalka upposi noin 5-10 senttiä askeleella. Sammal- ja suokävely on parasta jalkojen ja alaselän lihasten huoltoa. TJEU.

Onni- koiran kanssa on nokka kohti metsää. Koirapojat tykkäävät polskutella vedessä, ja sepä tarkoittaakin jatkuvaa moppailua sisällä.

Onni- koiran kanssa on nokka kohti metsää. Koirapojat tykkäävät polskutella vedessä, ja sepä tarkoittaakin jatkuvaa moppailua sisällä.

Uusimmat kommentit

10.06 | 17:22

Thank you for the comprehensive list!

16.09 | 17:33

Oikein tuo koiraystävällisyys. Seuraan blogia.

30.06 | 19:46

Lisää näitä, saan niin hyvää sparrausta.

15.07 | 23:38

Mahtavaa!

Jaa tämä sivu