Kempeleen Kirkonkylän yhtenäiskoulun toiminnallinen keskipiha

Kirkonkylän yhtenäiskoulussa (os. Vihiluodonkuja) opiskelee 910 oppilasta alakouluikäisistä lukiolaisiin. Alueella on monitoimiliikunta-areena, kiipeilyteline ja ulkokuntoiluvälineet. Koulujen toiminnalliselta keskipihalta löytyy erikoisen monta tasapainoa kehittävää liikuntavälinettä, yhteensä 7 kappaletta.

Ylikylän koulu

Kempeleen kunnan ulkokuntoiluvälineet löytyvät kahden  kempeleläisen koulun ulkopihoista. Kunnan nettisivuilta ulkokuntopuistojen tietoja ei löydy, vaan soitto kuntaan auttoi tässä paikantamisessa. Ylikylän koulussa (os. Nerolantie 4)  opiskelee ala-ja yläkoululaisia. Koulun pihojen yhteyteen sijoitetut ulkoliikuntavälineet ovat hyvä asia, koska koululaiset saavat lisää aktiivista tekemistä välitunnilla, oppilaiden lihaskunto kehittyy ja samalla opitaan käyttämään ulkoliikuntavälineitä.

Toivottavasti myös muut kuntalaiset ovat tervetulleita treenaamaan koulunpihalla oleville ulkoliikuntavälineille ja että muutkin, kuin koululaisten vanhemmat ovat tietoisia liikuntavälineiden olemassaolosta.

Koulun pihalta löytyy monenlaista liikuntatekemistä eri pallokenttien, kiipeilytelineiden ja ulkokuntoliikuntavälineiden parista. Koulun pihaympäristö kannustaa liikkumaan ja lähimetsän polut kutsuvat alkuverryttelyyn ennen ulkoliikuntavälineiden treenin alkua.

Piha-alueella on Lappsetin Pull-up teline, joka harjoittaa yläkehoa, vatsalihaksia sekä lisää liikkuvuutta. Lisäksi siellä on crosstrainer ja spinningpyörä. Tasapainoliikuntavälineet ovat toimittaneet virolainen Tiptiptap, puolalainen Buglo ja suomalainen Lappset. Yhdestä tasapainovälineestä ei löytynyt mitään valmistajan leimaa. Tasapainoliikuntavälineet on sijoitettu peräkkäin ja ne kaikki olivat erilaisia. Luulen, että tämän koulun oppilailla on keskimääräistä parempi tasapaino, kun samalla pihalla oli vielä kolme muuta tasapainoa kehittävää liikuntavälinettä. Tämä oli mielenkiintoinen valinta toiminnalliseen keskipihaan.

Koulun pihan liikuntavälineet ovat ruotsalaisen Hagsin toimittamat. Kuudesta liikuntavälineestä kaksi on kaksipuoleista. Liikuntavälinevalikoiman monipuolistamiseksi olisi ollut hyvä, että kaksipuoleisissa välineissä olisi ollut tarjolla eri lihaksia aktivoivat liikuntavälineet. Nyt molemmin puolin tehtiin samaa liikettä, toki eri yläotteen vaihdolla saa aktivoitua hiukan eri yläkehon lihaksia. Liikuntavälineissä ei ollut suomenkielisiä ohjeita. Mutta hyvä juttu on, että liikuntavälineiden alla on tartanin tapaiset neliöt muun pihan ollessa soralla päällystettyä.

Tanskalaisen Kompanin toimittama spinningpyörä energian talteenotolla oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Pyöräillessä yhdistyy huvi ja hyöty, kun samalla voi ladata kännykän, kunhan polkee riittävän tehokkaasti. Polkiessa 80W vauhtiin pääsin hyvin, mutta siihen sai jo kyllä polkea kovasti. Valokuvan oton takia vauhtia oli vain 60W :). Tehokas peli. Kompanin nettisivuilta en enää löytänyt tätä spinningpyörää - isojen yritysten mallistot uudistuvat ja kehittyvät vauhdilla.

Ulkokuntosalivälineiden vieressä on Lappsetin toimittama kiipeilyteline, joka mittojen puolesta sopii paremmin alakouluikäisille. Näin normaalin aikuisen mittaisena en taipunut tähän lasten liikuntavälineeseen.

Uusimmat kommentit

10.06 | 17:22

Thank you for the comprehensive list!

16.09 | 17:33

Oikein tuo koiraystävällisyys. Seuraan blogia.

30.06 | 19:46

Lisää näitä, saan niin hyvää sparrausta.

15.07 | 23:38

Mahtavaa!

Jaa tämä sivu